ESPOONKARTANO
Espoonkartanon englantilaisen maisemapuiston hoito- ja käyttösuunnitelma
Espoonkartano on merkittävin Espoon useista kartanoista ja nykyään kartanorakennusta käytetään vuokrattavana juhlatilana. Kartanon alueella kulkee useita reittejä, jonka vuoksi alue on myös epävirallisessa virkistyskäytössä.
Espoonkartano on yksi Suuren Rantatien vanhoista kuninkaankartanoista. Keskiaikainen tie kulkee yhä kartanoalueen halki. Kartanoympäristön ajallinen kerroksellisuus ulottuu keskiajalta nykypäiviin ja alue on historiallisilta elementeiltään poikkeuksellisen runsas. Aikanaan Espoonkartano oli yksi suurimmista tiloista koko Suomessa. Espoonkartanon alue on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi ja kartanon kulttuurimaisema kuuluu maakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Nykyään Espoonkartano kuuluu osaksi kehittyvää ja elinvoimaista Kauklahden suuraluetta.
Espoon kartanon englantilaisen maisemapuiston alueella yhdistyvät sekä arkeologiset, kulttuurihistorialliset, maisemalliset että luonnonarvot. Alueella on sijainnut esimerkiksi Espobyn kylän historiallinen asuinpaikka, eli kylä, joka on antanut nimensä koko Espoolle, minkä lisäksi alue on myös määritelty paikallisesti arvokkaaksi luontokohteeksi kartanonpuiston, jalopuiden ja uhanalaisten hyönteisten vuoksi.
Suunnittelualueeseen kuuluvan englantilaisen maisemapuiston historia ulottuu 1700-luvulle saakka. Puutarhaviljelyä on kartanon mailla harjoitettu vieläkin kauemmin ainakin 1500-luvulta lähtien. Kartanon puistoa uudistettiin 1920-luvulla puutarha-arkkitehti Paul Olssonin johdolla. Puistoa hoidettiin Olssonin suunnitelmien mukaisesti 1950-luvulle asti, jonka jälkeen kunnossapitoa ei voitu enää jatkaa entisellä tasolla.
Projektin tiedot
Tyyppi
Puiston historiallinen selvitys ja hoito- ja käyttösuunnitelma
Sijainti
Espoo
Vuosi
2023
Tilaaja
Esbogård Ab
Laajuus
n. 2 ha
Status
Suunnitelma valmis, työmaavaihe käynnissä
Suunnittelijat / Työryhmä:
Vastuullinen suunnittelija Aino Aspiala, projektisuunnittelija Anniina Pöllänen, puiden kunto- ja arvoluokitus Anna Chodurová ja Anniina Pöllänen, Aino Landscaping Oy. Erityisasiantuntija Gretel Hemgård, Maisemasuunnittelu Hemgård.
Historiaan pohjautuvat hoito-ohjeet
Suunnittelualueella on piirteitä puiston eri vaiheista yli kahdensadan vuoden ajalta. Englantilaisen maisemapuiston hoito- ja käyttösuunnitelman tarkoituksena oli vaalia ja osittain myös palauttaa maisemapuistoon ja sen ympäristöön eri vuosisatojen merkittäviksi arvioituja piirteitä. Työn aluksi laadittiin historiaselvitys, jonka avulla pyrittiin tunnistamaan maisematilojen muutos ja eri aikakausien ominaispiirteet.
Hoitosuunnitelman tavoitteena oli luoda ohjeet, jotta kartanoympäristön kulttuuri- ja maisema-arvot säilyisivät myös tulevaisuudessa. Suunnitelmassa pyrittiin lisäksi huomioimaan ja vaalimaan alueen luontoarvoja ja arkeologisia alueita. Hoito- ja käyttösuunnitelman tarkoituksena oli määritellä hoidon ja kunnossapidon tehtävät mahdollisimman selkeästi kuvien ja kunnossapitotaulukoiden avulla. Tavoitteena oli, että tilaajalla ja kunnossapitotöiden tekijällä on selkeä lista tehtävistä toimenpiteistä. Tätä varten tehtiin osa-alueittain hoitotaulukot.
Aikataulutettujen hoitotaulukoiden ja niihin liittyvien yleisohjeiden avulla haluttiin varmistaa, että hoitotoimenpiteet tehdään oikea-aikaisesti. Tämä oli erityisen tärkeää, jotta voidaan varmistaa, että esimerkiksi maaperälle, säilytettävälle aluskasvillisuudelle ja linnustolle aiheutetaan mahdollisimman vähän häiriötä tai vaurioita. Ohjeiden avulla haluttiin välittää kuva maisemallisesta tavoitetilasta ja esille nostettavista historiallisista piirteistä, jotta kunnossapitotöiden tekijällä on selkeä käsitys tavoitellusta lopputuloksesta.


Kuvavertailuja
Katso kaikki kuvavertailut oheisesta pdf-tiedostosta (avautuu uuteen ikkunaan).